Author Archive

Yhdistys juhlii 10-vuotista taivaltaan

Tiedote yhteistyötarhamme tilanteesta

Tiedote 18.4.2016

Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Triple A:n koiratarha on viime viikosta lähtien ollut Espanjassa esillä julkisuudessa. Tarhaa syytetään muun muassa eläinsuojelurikoksista ja eläinten salakuljetuksesta ulkomaille, lopetuksista ilman kivunlievitystä sekä pakastamisesta elävältä. Suomalaisten kohdalla Espanjassa on levinnyt väitteitä esimerkiksi koirien syömisestä. Poliisi on tehnyt iskun tarhalle ja kolme työntekijää, mukaan lukien tarhan presidentti, pidätettiin. Heidät on vapautettu mutta kuulusteluja on yhä jatkettu.

Espanjan Katukoirat ry on toiminut yhteistyössä Triple A:n kanssa vuodesta 2007. Yhdistyksellä ei ole mitään syytä epäillä, että tarhan toiminta eläinten kohtelussa olisi ollut epäasiallista. Olemme viettäneet tarhalla vuosien varrella paljon aikaa ja tunnemme vastuuhenkilöt henkilökohtaisesti. Mitään laittomuuksia tai edes epäilyjä niistä ei ole koskaan ilmennyt eläinten kohtelussa. Tarhalla on vuosien varrella ollut myös lukuisia suomalaisia vapaaehtoisia työntekijöitä sekä eläintenhoitajaharjoittelijoita, jotka eivät myöskään ole havainneet minkäänlaista eläinten kaltoinkohtelua, mistä tarhaa tällä hetkellä syytetään. Esimerkiksi eläinten lopetukset on aina hoidettu eläinlääketieteellisesti oikealla tavalla.

Sunnuntaina Espanjan media julkaisi kuvia ja videon tarhan pakastimesta ulos otetuista eläimistä. Triplen tarhalle tuodaan Marbellan kaupungin alueelta löydetyt kuolleet eläimet ja Triplestä ne viedään tietyin väliajoin toisaalle poltettavaksi. Pakastimessa oli esimerkiksi vuohi ja lokki. Pakastimen eläimistä vain yksi koiranpentu oli lopetettu Triplessä, koska se syntyi epämuodostuneena eikä sillä ollut mahdollisuutta selvitä. Espanjalaisessa mediassa näitä kuvia on väitetty todisteeksi elävältä pakastamisesta.

Epäasiallisten ja väärien ilmiantojen taustalla on kaksi espanjalaista tunnettua eläinaktivistia. Toisella heistä on jo vuosia ollut henkilökohtaisia kaunoja tarhan kanssa. Tästä johtuen on saatu käynnistettyä kampanja, jossa vaikuttaa olevan lähes vainoamisen piirteitä. Yhdistyksen näkemyksen mukaan tarkoituksena on Triplen maineen mustaaminen ja yritys saada tarha omaan hallintaan. Espanjan Katukoirat ei näe tällä hetkellä syytä lopettaa yhteistyötä Triple A:n kanssa perättömien ja toteennäyttämättömien syytösten vuoksi. Jatkamme koirien adoptoimista Suomeen.

Seuraamme jatkuvasti tilannetta ja ryhdymme toimenpiteisiin, jos aihetta ilmenee.

Espanjan Katukoirat ry:n hallitus

Toivotamme kaikille rauhaisaa joulua!

joulu-640x640

Joulumyyjäiset ja vanhainkodin avoimet ovet

kutsu myyjäisiin

Hyvää joulua kaikille!

joulu

Kuvauta koirasi, tee hyväntekeväisyyttä!

mainos (800x533)

Kaikki mukaan kesätapaamiseen!

Tänä vuonna tapaamme uudessa paikassa. Espanjan Katukoirat ry järjestää perinteisen kesätapaamisen leiri- ja kurssikeskus Vahermassa, Pusulassa. Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita!

Täältä löytyy tapahtuman kutsu

Toivotamme oikein hyvää joulua kaikille!

Yhdessä teemme enemmän

Yhdistys teki useita joululahjoituksia Espanjaan

1505426_708408002511180_1325744324_n

Yhdistykselle kertyi joulun alla runsaasti ylimääräistä rahaa mm. kalentereiden myynnistä, lahjoituksista ja myyjäisistä. Päätimme jakaa koko summan kodittomien koirien hyväksi Espanjaan. Maksukuitit löytyvät Lue lisää -linkin alta.

Lue lisää →

Marraskuun ajan alennusta koiran sirun rekisteröinnistä

FB-mainos-EspKatukoirat

Agilitykurssilla vielä tilaa!

Agilitykurssilla vielä tilaa!

 

 

Uutisia vuodelta 2009

Täältä löytyvät kaikki yhdistyksen vuonna 2009 julkaisemat uutiset.

Lue lisää →

Uutisia vuodelta 2008

Täältä löytyvät kaikki vuonna 2008 yhdistyksen julkaisemat uutiset.

Lue lisää →