|
Uutiset26.6.2010 - Kauttamme suomeen vuonna 2008 tullut Enzo, joka toimii tätä nykyä kouluttajan apukoirana, läpäisi kesäkuussa 2010 Kiva Koirakansalainen- testin. Enska haastaa muutkin espanjalaiset harjoittelemaan ja osallistumaan testiin huvin sekä hyödyn vuoksi. Lisäsimme väliaikaisesti muutamia kotia etsiviä koiria sivuillemme. Alamme järjestämään kuukausittaisen yhteislenkkin lisätietoja pian. HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE!! 1.5.2010 - Keräys Anbadin tarhalle on päättynyt ja tavarat ovat matkalla Espanjaan. Tavaraa kertyi reilusti. Kiitos teille osallistuneille. Matkaan lähti lääkkeitä, jättikassillinen hihnoja ja pantoja, jättikassillinen koiran herkkuja luita ym, jättikassillinen leluja, Valtava määrä makuualustoja,pari jätesäkillistä huopia, muovipetejä, Useita säkkejä kuivamuonaa,ym. Rahaa oli lahjoitettu meidän tilin kautta yhteensä noin tuhat euroa ja jotkut laittoivat myös suoraan Anbadin tilille. Rahat Susanna on käyttänyt koirien ruokaan ja rokotteisiin sekä parvo lääkkeisiin, joita hän osti tappotarhalle että saavat siellä riehuneen parvon taltutettua. SUUR-KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE !!! 22.4.2010 - Keräys Anbadin tarhalle on edistynyt hienosti ja tavaraa on kertynyt paljon, jotkut olivat lahjoittaneet myös rahaa . Tavarat lähtevät ensiviikolla, joten keräys päättyy Tiistaina 27.4.2010. Rahat on myös siirretty Anbadille. Kerromme ensi viikolla paljonko Anbadi sai rahalahjoituksia, mihin ne käytettiin ja mitä tavaraa lähti matkaa. 24.3.2010 - Yhteistyötarhamme eli Anbadintarhan Susanna, pelastaa koteihin sopivia koiria läheiseltä lopetustarhalta. Lopetustarhalla on noussut talvimyrskyjen seurauksena tulva läheisestä joesta ja paljon koiria on hukkunut. Koiria on säilynyt hengissä 30 ja tarha on niin pahassa kunnossa, että Susanna ja toinen tarha hakivat kaikki hengissä selvinneet koirat pois. Nyt Susannalla on koti ja tarha täynnä koiria ,joten rahat alkavat olla vähissä, koska kaikki koirat täytyy rokottaa, hoitaa ja ruokkia. Ensi hätään keräämme nyt kaikenlaista koiratavaraa ja lähetämme ne Susannalle. Kaikki mahdolliset koirien tarvikkeet ovat tervetulleita! Lääkkeet (loishäädöt, mato-, vatsa-, särkylääkkeet) shampoota, pantoja, remmejä, muovisia koirin petejä ym. ym. Olemme saaneet kasaan joukon ihmisiä, jotka asuvat/matkustelevat ympäri Suomea. Jos sinulla olisi ylimääräistä koiratavaraa ota yhteyttä sonja.malinen @ gmail.com (poista välilyönnit), niin katsotaan yhdessä löytyisikö paikkakunnaltasi tavaran hakija! Tavaraa voi lähettää myös postissa: Lea Pulkkinen, Tuohustie 4 A as 1, 00670 Hki Voit auttaa myös liittymällä kannastusjäseneksi! Lisää tietoa ja Susannan tarhan löydät TÄÄLTÄ 15.3.2010 - Emme tuo uusia koiria ainakaan toistaiseksi Suomeen. Uusi maahantuonti määräys hankaloittaa tuontia sen verran, ettei meidän pienesti toimivalla yhdistyksellä ole tällä hetkellä resursseja toteuttaa sitä. Pyrimme nyt selvittämään Espanjan päässä, kuinka uusien määräysten toteutus tarhojen kanssa onnistuu ja selvitämme sen myötä jatkuuko koirien adoptointi kauttamme vai keskitymmekö auttamiseen muulla tavalla. Tällä hetkellä keskitymme Suomessa jo olevien koirien hyvinvointiin ja pyrimme auttamaan Espanjan päätä muulla tavoin. Aiheesta tulossa lisätietoja sivuillemme piakkoin. 6.3.2010 - Eilen Espanjasta Suomeen lensivät Luna, Nana, Polo, Milla, 2 Emmaa ja Turca. Tervetuloa kotiin! 11.2.2010 - Tänään Espanjasta Suomeen lensivät Zita, Michele ja Benji. Tervetuloa kotiin! 8.2.2010 - Eilen Espanjasta Suomeen lensivät Takku, Zorro, Loli, Princess ja Chupka. Tervetuloa kotiin! 31.1.2010 - Eilen Espanjasta Suomeen lensivät Vincent, Vincente, Paloma ja Kiki. Tervetuloa kotiin! 28.1.2010 - Henkilökohtainen kiitos Ingridiltä, joka omistaa Benalmadenan tarhan: "Hello dear friends, Im Ingrid and own the dog shelter in Benalmadena. I like here with to say many thanks for all the presents you gave our dogs, bones, coats and medicins. And also for the nice things that you gave the people who is working for me at the shelter. And i also want to say thank you to all you people who have given a good home for my dogs. So a very big thank you to all and kindest regards!" 10.1.2010 - Viime yönä Espanjasta lensivät Suomeen Sino, Wiskey, Janet, Pino ja Timo. Tervetuloa kotiin! 19.12.2009 - Viime yönä Espanjasta lensivät Suomeen Paloma, Cleopatra, Chippy ja Banderos. Tervetuloa kotiin!
12.12.2009 - Espanjasta lensivät kotiin Sofia, Lucia, Julia, Ada ja Choco. Tervetuloa kotiin! 30.11.2009 - Espanjasta lensivät viime yönä Francisco, Olivia, Gema ja Fify. Tervetuloa kotiin! 28.11.2009 - Espanjasta lensivät tänään Boss, Boy, Daisy ja Penny. Tervetuloa kotiin! 16.11.2009 - Espanjasta lensivät viime yönä Lina, Toba, Ako ja Tony. Tervetuloa kotiin! 8.11.2009 - Takkitalkoot ovat tuottaneet mahtavan määrän koirille lämmintä päälle laitettavaa kylmiin ja kosteisiin Espanjan öihin. Lisää takkeja on vielä tekeillä, hienoa. Miljoonat kiitokset kaikille tähän asti mukana olleille! Erityiskiitokset menevät Kumpulan nutan 9-15-vuotiaille kädentaitojenkerhon jäsenille; Erkalle, Julialle, Miialle, Selmalle ja muille mukana olleille sekä heidän ohjaajalleen Päiville. Myös Tove Danielsson ja Tarja Tuononen ovat tehneet upean työn, tekemällä ison kasan takkeja, kiitos! Takit lentävät pian Espanjaan ja toivottavasti saamme heti kuvia näistä luomuksista koirien päällä. 29.10.2009 - Espanjasta lensivät tänään kotiin Loko, Tinker, Sally, Chato ja Rosa. Tervetuloa kotiin!
22.10.2009 - Espanjasta lensivät tänään Axel, Domino ja Nano. Tervetuloa kotiin! 20.10.2009 - Susannan tarha on saanut nimen ANBAD (Asociacion National por el Bienestar de los Animales Domesticos). Ria on aloittanut kirjoittaa päiväkirjaa Benalmadenan tarhalta. Päiväkirjaa tarhan tapahtumista voit lukea täältä. 12.10.2009 - Viime yönä lensivät Suomeen Charlotta Kankaanpäähän ja Teräs-Tina-mummo Lean luo Helsinkiin. Tervetuloa kotiin! 5.10.2009 - Viime yönä lensivät Suomeen Nelson, Tony ja Cleo, joista kaikista tuli Helsingin asukkeja. Tervetuloa kotiin! Novelleilla on enää kaksi viikkoa kirjoitusaikaa. Olemme saaneet vasta yhden kirjoituksen, ja olisi ihanaa, jos niitä saataisiin vielä enemmän kirjaan mukaan. Nyt kynät sauhuamaan! 26.9.2009 - Viime yönä lensivät Suomeen Sonny Espooseen ja Linda Itä-Helsinkiin. Tervetuloa kotiin! Teressa sai kodin kotihoitopaikastaa Tuulan luota. 17.9.2009 - Nana sai kodin! Triplen tarhalla meidän yhteyshenkilönämme toiminut Susanna on perustamassa Marbellaan omaa löytökoiratarhaa. Kerromme hankkeesta sitä mukaan, kun se edistyy, koska tarha tulee olemaan myös yhteistyökumppanimme. Tällä hetkellä Susannalla on jo tilat tarhalle ja muutama koirakin on jo muuttanut tarhaan. Koirat käytetään Marbellan eläinlääkäriasemalla rokotuksissa, testeissä ym. toimenpiteissä. Muutamia koiria on jo sivuillammekin. Susanna on toiminut Triplen vapaaehtoistyöntekijänä useiden vuosien ajan ja tosiaankin toimi Suomen ja Saksan yhteyshenkilönä Triplessä. Hänellä on paljon kokemusta koirista. 15.9.2009 - Benalmadenan tarhan henkilökunta oli kovasti mielissään sinne viemistämme, teidän lahjoittamistanne, tavaroista, jotka todella tulivat tarpeeseen. Suurkiitokset! Kartoitimme samalla, mistä siellä on pulaa. Ensimmäisenä tulevat mieleen koirien takit, koska Espanjassa alkavat taas ilmat kylmenemään. Eli jos joku on halukas ompelemaan tai nurkista löytyy jotain käyttämättömiä takkeja koirille, ne tulisivat nyt tarpeeseen. Toinen asia on scalibor-/punkkipannat, jotka ovat kalliita niin Espanjassa kuin Suomessakin (20€-25€). Otamme siis mielellämme vastaan punkkipantoja vietäväksi tarhalle. Linkki sivuille, joissa on lisätietoa pannasta: klik!. 15.9.2009 - Yhteistyömme Triplen tarhan kanssa on lopullisesti päättynyt. Väärinkäsityksen välttämiseksi haluan ilmoittaa, että Espanjan katukoirilla ei ole mitään riitaa Triple A:n kanssa, vaan riidat ovat Triple A:n yhdistyksen sisäisiä. Eilen pidetyssä ja kauan odotetussa Triple A:n yhdistyksen vuosikokouksessa, jossa yhteyshenkilömme oli läsnä, kävi ilmi, että yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa nykyinen puheenjohtaja. Hän on erottanut koko Triplen entisen, useita vuosia toimineen, hyvän ja luotettavan henkilökunnan ilman perusteita. Puheenjohtaja ilmoitti myös, ettei useita vuosia tarhalla auttaneilla vapaaehtoisilla ja kotihoitajilla ole enää asiaa sinne, koska he tukevat erotettuja työntekijöitä. Tällä hetkellä Triple A:ssa toimii vanhasta henkilökunnasta enää yksi ihminen, joka ei työskentele koirien kanssa vaan toimistossa. Koska mielestämme koirien hyvinvointi on tällä hetkellä tarhalla hyvin kyseenalainen ja tarhalla toimivan uuden eläinlääkärin kanssa ei yhteistyömme toimi luottamuspulan vuoksi, emme voi valitettavasti jatkaa yhteistyötä enää. Ilman täyttä luottamusta yhteistyö ei vaan toimi. Tämä on erittäin ikävää ja olemme todella pahoillamme koirien puolesta, jotka syyttöminä tilanteesta kärsivät. Muut ulkomaalaiset järjestöt ovat myös lopettaneet toimintansa Triple A:n kanssa, joten Triplen sivuilla olevat varatut koirat ovat yksitysten ihmisten varaamia. Kävin Triplessä viime viikolla hakemassa viimeiset Suomeen lentäneet koirat ja totesin tarhan tilanteen muuttuneen huonompaan suuntaan. Sydän särkyen ja kyyneleet silmissä suljin portin takanani viimeisen kerran. Tämä taistelu koirien puolesta on hävitty ihmisen vuoksi, jolle valta on tärkeämpää kuin koirien hyvinvointi. Kiitämme Triple A:ta yhteistyöstä katukoirien kanssa vuosien 2007-2009 välillä. Kaikkiaan toimme sieltä uusiin koteihin 156 koiraa. Parempaa jatkoa toivoen, Espanjan katukoirien väki. 7.9.2009 - Viime yönä lensivät Suomeen Billy, Spotty, Teressa, Melissa ja pikkumies Bobi. Tervetuloa kotiin! 28.8.2009 - Viime yönä lensivät Suomeen Cris Roihuvuoreen, Marcel Puistolaan, Blanca Maunulaan, Lola Hyvinkäälle ja Mateo Espooseen. Tervetuloa kotiin! 25.8.2009 - Kotisivujen kuvaongelmat korjaantuneet. 20.8.2009 - Kotisivujen kuvaongelmat tiedostettu, yritämme korjata asian pikimmiten! 13.8.2009 - Tänään iltapäivällä Suomeen saapuivat Baco Espooseen, Nana Vuorentaustaan, Jean Honkajoelle ja Daniella Töölöön. Tervetuloa Suomeen! 9.8.2009 - Olemme päättäneet toistaiseksi lopettaa yhteistyömme Triplen tarhan kanssa, koska tarhan tilanne on tällä hetkellä epäselvä ja riitaisa. Kaikki jo varatut koirat tulevat kuitenkin sovitun mukaisesti. Eilen 8.8. piti olla kokous, jossa tarhan asioita oli tarkoitus selvittää, mutta edellisenä päivänä tarhan puheenjohtaja (presidentti) perui kokoontumisen. Vaikka paikalle saapui noin 50 Triplen jäsentä ja entiset työntekijät, mutta ei puheenjohtaja (presidentti ), virallista kokousta ei voitu pitää. Jäämme sivusta seuraamaan tilannetta ja jos se saadaan raukeamaan, me jatkamme yhteistyötä. Tällä hetkellä se kuitenkin on mahdotonta. Toimintamme ei kuitenkaan lakkaa, vaan neuvottelemme parhaillaan sopimusta toisen löytöeläintarhan kanssa. Kunhan saamme taustatiedot selvitettyä ja yhteistyön alkuun, päivitämme uuden kumppanimme tiedot ja uudet kotia etsivät koirat sivuillemme. 6.8.2009 - Emilia-reppanan matka Suomessa päättyi lyhyeen. Tarhalla olleen masentuneisuuden syy selvisi eilen, kun käytimme Emilian neurologin tarkastuksessa. Emilialla oli aivovaurio, joka johtui vesipäästä ja tuotti koiralle valtavia kipuja päähän yms. Päätös herttaisen Emilian nukuttamisesta oli rankka tehdä, vaikka se varmasti oikea olikin. Lääkärin viimeinen lause Emiliasta kirjoittamassaan lausunnossaan oli "Olemme surullisia Emilian kohtalosta". Emilia vei sateenkaarisillalle palan jokaisen sen tavanneen sydämestä. Olen todella pahoillani perheen puolesta, jonne Emilia piti mennä. Hyvää matkaa Emilia-reppanalle taivaan kotiin. 3.8.2009 - Tänään iltapäivällä Suomeen saapuivat Nico ja Nena Vaasaan, Luna Kuopioon, Naomi Turkuun, Lindsy Nummelaan ja Cocky Vantaalle sekä Emilia klaukkalaan. Tervetuloa Suomeen! 17.7.2009 - Triplen henkilökunnassa on tulossa muutoksia, jotka selviävät tarkemmin 8.8.2009 pidettävän Triplen yhdistyskokouksen jälkeen. Kokoukseen osallistuvat kaikki Triplen kanssa yhteistyötä tekevät maat. Kaksi tarhalla todella pitkään ollutta hyvää ja luotettavaa työntekijää on menettämässä työpaikkansa, joten olemme sopineet yhteistuumin Ruotsin kanssa, että emme ota Triplestä koiria ennen kuin tilanne selviää. Näin seisomme näiden työntekijöiden takana tukemassa heitä, joten jos he menettävät työpaikkansa, myös me lopetamme yhteistyömme tarhan kanssa. Tällä hetkellä emme tuo enempää koiria Triplestä ennen kuin tilanne ratkeaa. Kaikki jo varatut koirat tulevat normaalisti sovittuna ajankohtana. 16.7.2009 - Kävin Rian kanssa katsomassa Nipsua, ja kyllä tuli tippa silmään, kun se iloisesti juoksi meitä vastaan. Nipsu otti hiukan takapakkia huomatessaan, että tulikin ihan vieraita ihmisiä. Se päätti sitten kuitenkin, ettemme ole vaarallisia ja tuli häntä heiluen rapsuteltavaksi. Täytyy sanoa, että tässä pojassa on tapahtunut suuri muutos. Nipsu on muuttunut paljon rohkeammaksi ja sosiaalisemmaksi. Loekyäkin se tuntuu rakastavan kovasti. Kuvia vierailustamme laitetaan piakkoin sivuille. 10.7.2009 - Tänään on onnellinen päivä. Viikistä soitettiin Donaldin omistajalle ja kerrottiin, että siellä saattaa olla heidän koiransa. Omistajat sitten ilmoittivat mikrosirun numeron, joka täsmäsi. Donald oli löytynyt Helsingin keskustasta, mitä emme voi ymmärtää. Polkupyöräpoliisi oli ottanut sen kiinni 8.7. Donald on tosi laiha ja likainen sekä täynnä punkkeja. Muuten karkuri on ihan hyvässä kunnossa, ja se on myös huomattavasti rohkeampi kuin ennen karkureissuaan. Asiaa auttaa myös varmasti "vanha" herra Loeky, joka matkusti Espanjasta Donaldille kaveriksi. Donald oli niin iloinen kaveristaan, että ihan suukotteli sitä ensi tapamisella. Nyt Donald juoksentelee kotona kovasti Loekin perässä ja yrittää leikkiä sekä ottaa huomattavasti enemmän kontaktia omistajaansa. Donaldin omistaja ja Katukoirien poppoo kiittää suuresti kaikkia etsimiseen osallistuneita - iso halaus kaikille. Tämä on onnen päivä! 8.7.2009 - Pancho ja Make saapuivat Suomeen. Donaldista/Nipsu Ei ole edellekään uutta tietoa. Tilanne alkaa näyttää aika epätoivoiselta. 3.7.2009 - Yhdistyksemme keskeyttää kesälomailun, koska tarhalle alkaa kertyä liikaa koiria. Ne tarvitsevat pian uusia koteja, joten päivitämme sivuille pian uudet kotia etsivät koirat ja kotiselvityslomakkeita otetaan taas vastaan. 30.6.2009 - Donald/Nipsu ei ole vieläkään löytynyt. Hieno suunnitelmamme meni mönkään, koska jostain syystä Nipsu ei ilmestynytkään paikalle. Nipsu on käynyt syömässä erään rouvan pihalla viikon verran, mutta nyt sunnuntain jälkeen sitä ei ole enää näkynyt. Mitä ilmeisemmin jatkamme taas lappujen jakamista. Viimeinen havaintopaikka on siis Rajamäki. Tänään saapui Suomeen muutaman mutkan ja pienen seikkailun kautta Ria mukanaan Tora, Rojo ja Loeky, jotka saivat matkaseurakseen Rian koirat Divan ja Hipin. 20.6.2009 - Donald/Nipsu ei ole vieläkään löytynyt. Toivoisimmekin, että Järvenpää-Jokela-Hyvinkää -alueella asuvat auttaisivat sen verran, että jakaisivat vaikka iltalenkillä katoamisilmoituksia postareihin ja tolppiin. Ilmoituksia saa Jenniltä ja Lealta. Scape ja Paloma saapuivat koteihinsa viime viikolla. 10.6.2009 - Donald/Nipsu ei ole vieläkään löytynyt, mutta näköhavaintoja olemme onneksi saaneet joka päivä, ja ne pitävät toivoa yllä. Etsijäkoiran avulla tiedämme myös millä seudulla Donald liikkuu, joten nyt yritetään loukuttamista. 8.6.2009 - Heippa kaikki! Tulen Suomeen 29.6., ja palaan Espanjaan heinäkuun lopulla. Nyt toivoisinkin kaikkien etsivän kaapeistaan ja kellareistaan ylimääräisiä koiratarvikkeita - "pikkuvialliset" käyvät myös! Yritän täyttää matkalaukkuani lahjoitetuilla tavaroilla, jotka toimitan Triple A:n koiratarhalle Marbellaan. Laittakaa sanaa kiertämään, ja koska tämä on hyväntekeväisyyttä, niin kaikilta varmasti löytyy lompakostaan postimaksun verran ylimääräistä lähettäessänne tavarat osoitteeseen Gerd Österling, Eestinmalmintie 40 E 18, 02340 Espoo. Tavarat voi myös toimittaa kyseiseen osoitteeseen henkilökohtaisesti, tai vaihtoehtoisesti osoitteeseen Lea Pulkkinen, Tuohustie 4 A as 1, 00670 Helsinki. Mikäli ette ehdi toimittamaan niitä heinäkuun loppuun mennessä, niin palaan Suomeen taas syksyllä ja otan ne silloin mukaani! Tervetulleita tavaralahjoituksia ovat: hihnat, pannat, valjaat, juoksu- ja haavasuojat, koiranpedit, luut, lelut, herkut ja ruokakipot. Otan vastaan myös hoitotuotteita ja lääkkeitä, jotka ovat jääneet kaappeihinne roikkumaan - kunhan päiväykset on vielä voimassa! T. Ria Saarela
6.6.2009 - Saatamme tarvita kesän aikana lentokummeja. Jos olet matkustamassa Espanjaan tai Espanjasta Suomeen ja voisit mahdollisesti toimia lentokummina, ottaisitko yhteyttä Leaan, joka kertoo mielellään asiasta lisää. Vaikka yhdistyksemme on kesälomalla, toimintamme ei ole täysin pysähdyksissä. Luemme sähköpostia ja vastaamme puheluihin - jos sinulla on jotain kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä. Syntyjään suomalainen mutta Espanjassa asuva Ria on lupautunut kontaktihenkilöksemme. Riaan voit ottaa yhteyttä, jos olet halukas esim. lomamatkasi aikana käymään Triplen tarhalla, jos haluat itse käydä katsomassa tarhalta koiraa itsellesi tai haluat jostain koirasta tarkempaa tietoa yms. Ria ottaa myös tarvittaessa kotihoitoon (narttu)koiran tarhalta ennen sen Suomeen saapumista. Jos haluat toimia lentokummina, niin Ria auttaa sinua tarvittaessa lentokentallä yms. Yhteystiedot löytyvät sivuiltamme - huomiothan, että Rian puhelinnumero on Espanjaan. Rian saa yhteyden myös Lean kautta. 3.6.2009 - Viime yönä saapui onnellisesti koteihinsa Drefus, Pirata, Prisilla ja Rosky. 27.5.2009 - Yhdistyksemme jää nyt kesälomalle eikä ota toistaiseksi vastaan koiravarauksia. Palaamme taas syksyllä. Pienistä koirista löytyvä Rojo on ainoa koira, jolle etsimme kodin vielä ennen loman alkua. 25.5.2009 - Eilen saapuivat uusiin koteihin Donald, Simba, Tula ja Rol. Linda2 haettiin uuteen kotiin. Hauholla vietetty ulkoilupäivä sujui hienosti, ja sääkin suosi meitä. Toivottavasti kaikilla oli mukavaa! Oli ihana nähdä niin monta onnellista koiraa juoksemassa rannalla ja nauttimassa elämästään. Otamme ehdottomasti uusiksi ensi vuonna! Kiitokset kaikille osallistujille ja erityiskiitos Dukyn isännälle, joka toimi grillimestarina! Laitamme kuvia ja juttua tapahtumasta sivuille piakkoin. Jos joku otti valokuvia, niitä voisi lähettää Lean sähköpostiin, niin sivuille saataisiin paljon kuvia. 6.5.2009 - Canario saapui kotiin matkaseuranaan Linda 2. 27.4.2009 - Lola, Bailey, Marco ja Bambo saapuivat onnellisesti koteihinsa Suomeen. 24.4.2009 - Joh-podengo on karannut tänään aamulla Tampereella, Leinolassa. Näköhavainnoista voi soittaa Lealle 040-417 1077. Kuva koirasta löytyy kodin saaneista koirista. -- Joh löytyi hyvinvoivana klo 23 illalla. 21.4.2009 - Jatkossa voit lukea John Doen eli tätä nykyä Josen kuulumisia sen omalta sivulta,joka löytyy kun klikkaat kodinsaaneista (s. 4) John Doen nimeä. Espanjan katukoirien ensimmäinen tapaaminen järjestetään Hauholla 24.5. Kaikille koiran kauttamme ottaneille on laitettu kutsu - jos joku ei kuitenkaan jostakin syystä ole saanut kutsua, niin otathan pikimmiten yhteyttä Leaan. Toivomme, että mahdollisimma moni pääsisi paikalle! Pikaisiin tapaamisiin aurinkoisen ulkoilupäivän, kahvin, pullan ja makkaran merkeissä! 7.4.2009 - Linda ja kummikoiramme John Doe saapuivat Suomeen koteihinsa. Linda matkusti Lappeenrantaan ja John Doe Raumalle. John Doen uusi koti laittaa piakkoin kuulumisia ja kuvia (kummisivulta löytyy uusimmat kuulumiset). 3.4.2009 - Tavaralahjoitus on saapunut perille Tripleen. TRIPLE KIITTÄÄ SUURESTI LAHJOITUKSESTA! 29.3.2009 - Cielo on löytänyt uuden kodin. 17.3.2009 - John Doe on valmis lentämään kotiin Suomeen, suurkiitokset kummeille! Kotia J.D:n lisäksi etsii yksityisesti Triplestä Suomeen adoptoitu Cielo, jolle on siis uusi koti haussa. Cielolle uutta kotia etsii siis sen entinen omistaja, ei yhdistys, joten yhdistys ei ole vastuussa tästä koirasta millään tapaan. Avustamme vain antamalla omistajan yhteystiedot koirasta kiinnostuneille. 16.3.2009 - Margareta, Pilinco ja Whisky saapuivat viime yönä koteihinsa. 8.3.2009 - Tavarakeräyksen tuotos! KIITÄMME KAIKKIA OSALLISTUNEITA! Tavarat lähetetään rahtina Tripleen ensi viikon aikana. 5.3.2009 - Griffon lähti uuteen kotiinsa. Tavarakeräys Tripleen on päättynyt, ja listaamme viikon vaihteessa lahjoitetut tavarat sivuille (kuvien kera). Lähetys lähtee ensi viikolla Tripleen. Tavaraa tuli mukava määrä! Suuret kiitokset osallistuneille!! 2.3.2009 - Griffon etsii uutta kotia, koska se ei tule toimeen talossa asuvan kissan kanssa. Oma muuttaa viimeisiksi elinkuukauksiksiin (tai viikoiksi) Triplen työn tekijän Dianan luo, joka on luvannut antaa hänelle onnellisen loppuajan. Omalla on syöpä, eikä se ole siinä kunnossa, että hän voisi lentää Suomeen. Toimimme kummeina pienelle koiralle John Doelle ("Tuntematon sotilas"), jonka etujalat ovat katki. John Doe on nyt leikattu ystävällisten suomalaisten ja Espanjan Katukoirien sponsoroimana. John Doella on oma sivu täällä, ja sinne päivitetään kummikoiran kuulumisia. 27.2.2009 - Joh, Quapa, Trece ja Griffon saapuivat onnellisesti kotiin. 21.2.2009 - Uusia koteja etsineet Tooti ja Kaapo saivat tänään uudet kodit. 18.2.2009 - Triplellä on huutava pula koirien muovisista pedeistä! Otamme mielellämme lahjoituksena koirien muovisia sänkyjä + pehmusteita, takkeja, hihnoja, pantoja yms. 4.3 asti. Sem jälkeen lähetämme ne rahtina Tripleen. Lahjoitukset voi toimittaa osoitteeseen Sysimiehenpolku 25 G 31, 00670 Helsinki, etupihalle tai samaan osoitteeseen postitse.Jos asut pääkaupunki seudulla ja et pysty lahjoitus tavaraa toimittamaan. Voimme myös resurssiemme mukaan käydä noutamassa tavarat. 16.2.2009 - Diamanta, Feliz, Obama ja Susanna saapuivat Suomeen. 15.2.2009 - Sähköt ja vesi on saatu taas toimimaan Triplessä. Koiria on tällä hetkellä tarhalla tavallista vähemmän, mikä tietysti on hieno asia. Lotus ja Goofy saapuivat Suomeen. 5.2.2009 - Triplessä on iso ongelma. He eivät saa sinne sähköä eikä vettä, koska siellä on ollut taas paha myrsky, joka on rikkonut pumpun. Tämän takia sivuilla ei tapahdu mitään, eikä sinne toistaiseksi ilmesty uusia koiria. Toivomme, että he saavat pian pumpun kuntoon. 2.2.2009 - Milly ja Jerry saapuivat Suomeen. 26.1.2009 - Otamme mielellämme vastaan koirien takkeja, pantoja ja hihnoja Tripleen vietäväksi. Jos kaapistasi löytyy ylimääräisiä, ota yhteyttä Leaan puh. 040-417 1077. Suurkiitokset Merille, Railalle ja Pomppa Oy:lle takkilahjoituksesta, jonka saimme Tripleen vietäväksi. Tarhalla on kosteaa ja koleaa syksyllä olleen vesivahingon jäljiltä, joten takit tulivat tositarpeeseen!Canela ja Tooti saapuivat tänään koteihinsa. Canela jäi Helsinkiin ja Tootin matkasi Seinäjoelle. Tervetuloa kotiin! 22.1.2009 - Lea ottaa kaiken kokoisten koirien kyselyt ja varaukset vastaan tästä lähtien. 20.1.2009 - Alex, Bently ja Duero saapuivat onnellisesti kotiin. 1.1.2009 - HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE !! ___________________________________________________________ 20.12.2008 - Triplen kiitoskortti. 18.12.2008 - Olga matkustaa jouluksi omaan kotiin Pepin ja poikien kaveriksi! Pienissä koirissa on kaksi KIIREELLISESTI kotia etsivää tyttöä, Alex ja Desi. Desi on Suomessa ja se on Latviasta kotoisin oleva pentu. 6-vuotias Alex lentää Suomeen tammikuussa Espanjasta. Alex on hyvin masentunut tarhalla. 13.12.2008 - Tänään 7.30 laskeutuivat sateiseen Suomeen Aloha, Ibiza, Micky ja Duky. Micky kotiutuu Töölöön, Aloha Klaukkalaan, Ibiza Järvenpäähän ja Duky Hyvinkäälle. Tervetuloa kotiin! 11.12.2008 - Quapo (Kaapo) jää asumaan Taika-tytön kaveriksi! Jipii! 8.12.2008 - Viime yönä uudet kotinsa saivat Atilla Hyrylästä, Chiqui Järvenpäästä ja Char Lapista. Olga ja Quapo tulivat Pääkaupunki seudulle. 5.12.2008 - Viime yönä saapui uusiin koteihinsa ketunpoika-Bazazi (Wili), joka matkasi Espooseen Muñecan ja Dosin kaveriksi; supersosiaalinen Bobo, joka kerkesi kentällä moikata kaikki ohikulkevat ihmiset, meni kotiinsa Järvenpäähän; pienenpieni peikkotyttö Marti kotiutuu Espooseen ja surusilmäinen ja suloinen Bingo kävi ensin yöpymässä Niisun ja Jussin luona, mistä matka jatkui tänään Jyväskylään omaan kotiin. 25.11.2008 - Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta ja iso kiitos, että olette jaksaneet auttaa kanssamme Triplen kodittomia koiria löytämään uusia rakastavia koteja Suomesta! 16.11.2008 - Emme ota enää tänä vuonna vastaan koiravarauksia, koska koirapaikat tuntuvat olevan niin varattuja loppuvuonna. Tälle vuodelle on vielä varattu viimeiset koirapaikat tällä hetkellä varattuina oleville koirille kolmeen eri lentoon. Näiden lentojen jälkeen Espanjan katukoirat ry:n väki viettää loppuvuoden joululomaa omien perheidensä parissa. Aloitimme toimintamme syyskuussa 2007, josta alkaen tämän vuoden loppuun mennessä 86 koiraa on löytänyt kauttamme kodin Suomesta. 14.11.2008 - Tilillemme Tripleen lahjoitetut rahat 1256€ on nyt siirretty Triplen tilille. Kuittia oli mahdoton kopioida sivuille - ainakaan meidän osaaminen ei riittänyt. Jos joku lahjoittanut haluaa kuitista kopion, niin voi laittaa meille viestiä, jolloin lähetämme sen. Korjaukset ovat myös Triplessä edistyneet ja katto on nyt vedenpitävä. Tällä hetkellä korjataan sisätiloja, jotka myös vahingoittuivat katon romahtaessa. Jos edelleen haluat lahjoittaa rahaa Triplelle, niin avustus tulee laittaa suoraan Triplen tilille. 13.11.2008 - Rahaa oli lahjoitettu kokonaisuudessaan Tripleen Katukoirien tilin kautta 1256€ - KIITOS KAIKILLE!! Siirrämme summan könttänä Triplen tilille, ja jos keksimme keinon saada tilisiirrosta kopio näkyviin sivuillemme, niin laitamme sen. Jos tämä ei onnistu, jokainen halukas saa kuitin nähtäväkseen pyytäessään. TRIPLE KIITTÄÄ SYDÄMELLISESTI kaikkia heitä auttamaan osallistuneita. Päivitämme edelleen tietoja korjausten edistymisestä sivuillemme myös mahdollisesti kuvien kera. 8.11.2008 - Rahaa kertynyt 1022€! Todella hienoa! Lisäksi Felipe pääsi vihdoin omaan kotiin! 7.11.2008 - Triple on saanut sen verran keräyksellään rahaa kasaan tililleen, että ovat saaneet aloitettua katon korjaustyöt. He tarvitsevat kuitenkin vielä lisää apua, että saavat myös sisätilojen vauriot korjattua. Tilitämme ensi viikolla tilillemme laitetut Tripleen lahjoitetut avustukset, joita on tällä hetkellä kertynyt noin 800€. Ilmoitamme samalla tarkan summan. Triple haluaa kiittää kaikkia apuaan tarjonneita! 7.11.2008 - Pikku Luna nukkui ikiuneen 6.-7.11.08 välisenä yönä äkillisesti ilmenneen sydänvian uuvuttamana. Luna jää varmasti ikuisesti meidän kaikkien Lunan tunteineiden muistoihin suunnattoman ilosena ja pirteänä pikku mummona, jolla oli varmasti takanaan todella rankka elämä. Surun keskellä mieltä lämmittää, että Luna sai viettää viimeiset kuukautensa rakastettuna perheenjäsenenä. 6.11.2008 - Quopo ja Olga lentävät 7.12. Suomeen. 2.11.2008 - TRIPLE TARVITSEE APUA! 30.10.2008 - Suomeen saapui neljä iloista koiraa uusiin koteihin. Gordo, Rabon ja Bubble Espooseen sekä Whoopy Hyvinkäälle. 26.10.2008 - Felipe kaipaisi todella pian kotia. Felipe on kaikin puolin todella helppo koira. Felipe on sisäsiisti, osaa olla kotona yksin, ei tuhoa mitään eikä hauku. Se jaksaa ulkoilla kymmenien kilometrien lenkkejä. Kuka antaisi Felipelle kodin loppuelämäksi? 17.10.2008 - Nieve, tutummin Nuutti, katselee meitä sateenkaarisillalta. Nuutti kuoli auto-onnettomuudessa syyskuussa 2008. Kovasti Nuutuskaa jäivät kaipaamaa Kaisa ja koirakaverit sekä Espanjan katukoirien väki. 10.10.2008 - Otamme jälleen varauksia vastaan. Felipe etsii uutta kotia koska olikin kodin mielestä liian nuorekas. 1.10.2008 - JorGe sai kodin. 22.9.2008 - Viime yönä Suomeen saapuivat Juli, Raquel, Zocky, Carlos, Lucy, Blanquita, Marta, Felipe ja Jorje. 16.9.2008 - Stella muuttaa Rovaniemelle Jaffan ja Pepin kaveriksi. 15.9.2008 - Pieni ja ihana Stella-tyttö etsii uutta kotia perheeseen puhjenneen allergian vuoksi. 12.9.2008 - Viime yönä kotiutuivat Suomeen Abu-pappa ja Wendy. Wendy matkusti Lahteen alkuvuodesta tulleen Cocon kaveriksi ja Abu-pappa muutti Wendyn ja Cocon naapuriin. 31.8.2008 - Otamme taas koiravarauksia vastaan. 29.8.2008 - Jenni Marttila on omasta toivomuksestaan eronnut tehtävästään ajan puutteen vuoksi. 27.8.2008 - Alamme ottaa taas koiravarauksia vastaan ma 1.9.2008 alkaen. Siihen mennessä uudet kotia etsivät koirat päivitetään sivuille. Huomioithan uudet soittoajat!! Koiravarauskäytäntöön tulee muutoksia: Kirsi Mannila hoitaa isojen ja keskikokoisten koirien varaukset ja Lea Pulkkinen ottaa vastaa pieniä koiria koskevat kyselyt ja varaukset. 1.9.2008 eteen päin kauttamme ovat saatavissa ainoastaan koirat, jotka löytyvät omilta kotisivuiltamme. Tämä johtuu siitä, ettei meillä riitä resurssit hakea koiria Espanjasta useita kertoja kuukaudessa ja tarkoituksemme olikin alunperin pitää toiminta pienimuotoisena, koska meistä jokainen tekee tätä vapaaehtoisesti oman työnsä ohella. 11.8.2008 - Suomeen saapuivat viime yönä iso-Luna, joka meneee ensin Tampereelle ja jatkaa tästä matkaansa parin viikon päästä kotiin Lappeenrantaan. Stella matkusti kotiinsa Kokkolaan. Candy kotiinsa Helsinkiin ja Bodi meni kotiinsa Espooseen 29.7.2008 - YHDISTYS PITÄÄ KESÄLOMAA 1.8.-31.8. SINÄ AIKANA EI OTETA VASTAAN KOIRAVARAUKSIA! 28.7.2008 - Suomeen saapuivat Charly-poika Vantaalle, Boli Porvooseen ja Leo Helsinkiin. Daisy-tyttönen lähtee tänään uuteen kotiinsa Jennin luota. 24.7.2008 - Cyril saapui Suomeen uuteen kotiinsa ja Hilari tuli Johannalle. Tatcher sai kodin. 21.7.2008 - Peqeu ja Maya tulivat Suomeen uusiin koteihinsa, Tatcher tuli Suville. 2.7.2008 - Jack, Daisy, Michel ja Mister saapuivat Suomeen. 2.7.2008 - Suomalainen Emma koira etsii kotia! Käy katsomassa isot koirat. 20.6.2008 - Aamuyöstä koneen ollessa taas tunnin myöhässä saapuivat Suomeen pikkuruinen herra Alfred ja nuori neiti Loren. Alfred-herra kotiutui Helsinkiin ja Loren-neidin matka jatkui Mikkelin kupeeseen Anttolaan. 30.5.2008 - Completa ja Enzo tulivat Suomeen. 29.5.2008 - Tono (Touho) sai kodin Espoosta. 23.5.2008 - Suomeen saapui taas kaksi uutta koiraa: terrierimixit Fly ja Tono. Fly kotiutui Tampereelle ja Tono Helsinkiin. Tono odotteleekin innokkaasti omaan kotiin pääsyä. Tonosta voit kysellä Lealta numerosta 040-417 1077. 10.5.2008 - 17.5 Uudella ylioppilastalolla Eläinsuojelutapahtuma, jossa Espanjan Katukoirat ry esittäytyy. Kaikille lämpimästi tervetuloa mukaan kuulemaan Espanjan, Suomen ja Viron koirien tilanteesta! Luvassa ohjelmaa myös lapsille. 13.4.2008 - Suomeen saapuivat Barrios,Jeff, Cervantes sekä vanha rouva Chispa. Barrios kotiutui Loviisaan,Jeff Rovaniemeen. Cervantes Porvooseen ja Chispa Jyväskylään. 9.4.2008 - Olimme Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen kanssa pohtimassa, miten edistää ulkomailta tuotujen rescuekoirien hyvinvointia Suomessa ja kuinka saisimme mikrosirut rekisteröityä. Silloin jos koira karkaa, se saataisiin takaisin kotiinsa mahdollisimman pian! 28.3.2008 - Suomeen tuotiin 24.3. koirat Gatedo, Lucero, Muneca, Dosi, Cheetah, Bratislava, Sandy. 13.3.2008 - Kiitos Emmi Lintuselle, joka lahjoitti paljon erilaisia tarvikkeita Triplen tarhalle!! 31.1.2008 - KOIRIEN KULUKORVAUSTA NOSTETTU 50:LLÄ EUROLLA JOHTUEN KOIRAPAIKKOJEN KALLISTUMISESTA. KOSKEE VARAUKSIA, JOTKA TEHDÄÄN 1.2.08 JÄLKEEN 31.1.2008 - Triplen tarha tarvitsee kovasti koirille remmejä, kaulapantoja sekä valjaita! Jos haluat lahjoittaa kyseisiä tarvikkeita, voit ottaa yhteyttä nina.espanjankatukoirat @ gmail.com (poista välilyönnit @-merkin molemmilta puolilta!). Yhdistys otta myös vastaan koirien lentobokseja! 13.1.2008 - Suomeen tuotu viisi Espanjan koiraa: Guli, Cordoba, Nieve, Rita ja Clumsy |
|