Adam

Kodin saaneet - Adult - Uros
Adoptoitu Pieni

Adam on pelastettu huonoista oloista yhdessä Evan kanssa. Adam oli  kotihoidossa Espanjassa. . Adam on pienikokoinen uros ja on arviolta n. 8-vuotias.

Adam on iloinen ja reipas, kulkee myös nätisti remmissä. Adam ja Eva ovat kovin kiintyneitä toisiinsa. Adamille etsitään kotia, jossa sille olisi samankokoinen koirakaveri valmiina.

Kotihoitajan kertomaa:
Adam on oppinut hienosti menemään ulos asioilleen muiden koirien mukana. Aamullakin juoksee kovaa vauhtia lauman mukana pihalle. Ja tulee yhtä kovaa vauhtia takaisin sisälle kun asiat on hoidettu. Vielä liian kylmää pitempään pihalla oloon, mutta lenkille lähtee mielellään, kunhan on vaatteet päällä. Remmissä kävely on Adamista tosi  mukavaa ja meneekin kovaa vauhtia eteenpäin. Adam pitää kovasti muista koirista, jonka tähden pieni mukava luonteinen koira kaveri olisi hänelle toiveissa.
 Adam tuntee nimensä ja tulee heti luokse kutsuttaessa. Rakastaa ihmisen huomiota ja silityksiä. Pyrkii kiipeämään olkapäälle kukkulan kuninkaaksi, joten tarkka saa olla, ettei putoa. Yönsä Adam nukkuu peiton alla ja muutenkin sohvalla lepäillessään kaivautuu torkkupeiton sisälle. Saunan lauteilla lämmittelyä Adam rakastaa, kunhan ei ole liian kuuma. Adamin hampaat olivat niin huonossa kunnossa, että ne jouduttiin kaikki poistamaan , mutta Adam pärjää hyvin ilman hampaita syö vaan nappulat liotettuina ja muuta pehmeää ruokaa. Adam on kokonaisuudessaan hyvin hurmaava pikku mies.

 

Lue ensin ohjeistuksemme huolellisesti läpi ja täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Tämän jälkeen voit olla koiravaraajaan yhteydessä puhelimitse.