Epi

Kodin saaneet - Adult - Uros
Adoptoitu Pieni

Epi on noin 3-vuotias uroskoira, joka on ollut syntymästään saakka osittain sokea. Epillä on aina ollut pienemmät silmät kuin normaalisti, mutta se on oppinut elämään huonomman näkökykynsä kanssa. Kuten videostakin näkyy, Epi liikkuu vaivattomasti ja normaalin koiran oloisesti. Eläinlääkäri on tutkinut Epin tarhalla ja todennut, ettei silmille tai näkökyvylle voida mitään tehdä. Aluksi Epi on ujo uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, se tarvitsee aikaa ja turvallisuuden tunnetta rentoutuakseen.

Epi on tällä hetkellä espanjalaisessa kotihoitopaikassa, koska koiratarha on sille erittäin stressaava ja ahdistava paikka suurien koiralaumojen ja jatkuvan metelin vuoksi. Kotihoitopaikassa Epi on hyväksynyt sen kotihoitajan, jolle se heiluttelee iloisesti häntää. Se mielellään menee oman ihmisensä luokse ja nauttii saamastaan huomiosta. Epi on noin 35 cm korkea ja etsii rauhallista ja ymmärtäväistä kotia, jossa ei välttämättä olisi muita koiria tai ainakin koirien tulisi olla hyvin rauhallisia.