Goofy

Suomessa kotihoidossa - Adult - Uros
Adoptoitavissa Keskikokoinen

Goofy on kultainen poika, joka tulee hienosti muiden koirien kanssa toimeen ja pitää ihmisistä. Goofylla oli löydettäessä iso haava ja se jouduttiin ompelemaan kiinni. Goofy on syntynyt arviolta elokuussa 2013 ja se on 56 cm korkea poika. Goofy on tasapainoinen ja mukava koira. Se on viettänyt tarhalla jo kolme vuotta ja samalla se on kadottanut elämäniloaan. Goofyn olisi todella jo aika päästä omaan loppuelämän kotiin. Goofylla on todettu oireeton leishmaniatartunta ja sen hoito on aloitettu tarhalla.

Kotihoitajan kertomaa: Goofy saapui kotihoitoon 2.12.2017. Tarhalla huonojen kokemusten myötä hyvin passiiviseksi muuttunut ja elämänilonsa kadottanut Goofy oli alkuun kovin varovainen, mutta tarkkaili kuitenkin uteliaana kaikkea turvallisen etäisyyden päästä. Nopeasti se kuitenkin reipastui ja tottui kodin ääniin ja päivärutiineihin.

Sisällä Goofy on todella hiljainen ja rauhallinen, enimmäkseen makoilee ja ottaa rennosti ja välillä innostuu järsimään leluja tai katsomaan ikkunasta lintuja. Sisäsiisti ollut alusta saakka, vain pari pikku vahinkoa on sattunut, kun ei osaa pyytää ulos, jos on hätä. Hoitotoimet antaa tehdä myös nätisti. Kynsien leikkuu sujuu hyvin, korvien putsaus tai hampaiden tutkiminen on vähän yök, mutta antaa nekin tehdä. Pesu oli aluksi ihan kauheaa, mutta äkkiä Goofy tottui siihenkin ja taisi lopulta nauttiakin lämpimästä vedestä ja shampoon hieromisesta.

Ulkona Goofy kävelee kauniisti hihnassa hajuja haistellen ja maailmaa ihmetellen, ei vedä ollenkaan. Rauhallinen olemus muuttuu metsässä kun Goofy löytää jäniksen hajun. Silloin se on kovin tohkeissaan ja nuuskuttelee innokkaasti. En olekaan uskaltanut pitää Goofya irti kuin koirapuistossa, ainakaan toistaiseksi. Puistossa Goofy ei alkuun uskaltanut oikein juosta kuin pieniä pyrähdyksiä, mutta on reipastunut senkin suhteen jo. Puiston aidan vierestä kulkevan ladun hiihtäjiä piti käydä monta kertaa ihmettelemässä, että mitä kummaa nuo oikein ovat.

Vieraita kohtaan Goofy on aluksi hieman pidättyväinen, tulee kyllä haistelemaan ja antaa silittääkin. Muiden koirien kuin omieni kanssa ei vielä ole juurikaan oltu tekemisissä. Aiempien kokemusten takia Goofy arastelee vieraita koiria ja piti omiinikin aluksi etäisyyttä ja väisteli, mutta on reipastunut pikkuhiljaa kun on huomannut, että nämä ei käykään päälle ja antavat kyllä olla rauhassa, jos Goofy ei tahdo leikkiä. Nykyisin Goofy hakeutuu mielellään nukkumaan jomman kumman viereen ja uskaltaa jo vähän juosta yhdessä. Leikkiä ei vielä uskalla, mutta jos omat nujuaa keskenään, Goofy pyörii lähellä häntää heiluttaen ja on ikään kuin hengessä mukana.

Autoon Goofy ei mene kovin mielellään, yleensä pitää nostaa, mutta pari kertaa on mennyt jo ihan itse. Autossa kuitenkin matkustaa rauhallisena, joko katselee maisemia tai nukkuu, ja vaikka autoon meno ei ole kovin mieluisaa, ei kuitekaan koita rynniä sieltä pois vaan odottaa rauhassa että saa luvan tulla.

Edelleen Goofy on melko varovainen kaikkea uutta kohtaan, mutta samalla kuitenkin kovin utelias ja kiinnostunut kaikesta ja reipastuu päivä päivältä. Jännittävissä tilanteissa hakee minusta turvaa, eli on luottoa ihmisiä kohtaan. Goofy on todella hellyydenkipeä poika, joka rakastaa silityksiä ja tulee monesti nuuhkuttelemaan ja pusuttelemaan kun joogaan tai venyttelen. Goofy on herkkä ja nöyrä koira, todella helppo ja tasapainoinen, mielettömän herttainen poika.

Leishmanialääkitystä on jatkettu kotihoidossa ja Goofy on edelleen pysynyt oireettomana. Goofy on kotihoidossa Lappeenrannassa ja siihen voi tulla sovitusti tutustumaan.

Päivitys 23.3. Goofy on ollut kotihoidossa nyt 3,5kk. Pikkuhiljaa epävarmasta koirasta on kuoriutunut luottavaisempi, mutta paljon on vielä työtä edessä ennenkuin Goofy on taas oma itsensä. On kuitenkin ollut ilo huomata kuinka koira, joka alkuun yritti vain olla mahdollisimman hajuton ja mauton, on sopeutunut osaksi laumaa ja on jo jonkin verran uskaltanut tuoda itseään esille.

Sisällä Goofy on edelleen hyvin hiljainen ja rauhallinen; makoilee, katselee muiden touhuja tai järsii leluja ja onpa se pari kertaa innostunut vähän innokkaampaankin yksinleikkiin, eli lelun heittelyyn. Omien koirieni kanssa se ei vieläkään oikein leiki, mutta osallistuu jo iloisena pieniin hammasteluihin ja onpa muutaman kerran uskaltautunut hieman painimaankin nuoremman koirani kanssa. Koirapuistoissa olemme välillä käyneet, että Goofy saisi juosta. Jos ollaan vain omalla porukalla niin ottaakin muutaman juoksupyrähdyksen, mutta jos paikalla on muitakin koiria niin silloin ei uskalla. Käy kuitenkin aina uteliaana haistamassa uuden puistoontulijan, vaikka palaakin sen jälkeen minun viereen turvaan.

Hihnassa Goofy kulkee edelleen todella kauniisti ja vetämättä, mutta metsässä, liinassa ollessa saattaa vähän innostua ryntäilemään jos nenään tulvii ihania riistanhajuja. Joskus ihanat hajut saa Goofyn niin innokkaaksi, että se jopa haukkuu, vaikka yleensä ei pahemmin ääntele. Luoksetuloa on treenattu nyt sisällä ja liinassa sen verran, että olen aloittanut Goofyn kanssa irtioloharjoitukset. Kerran on vasta ehditty treenaamaan, mutta se sujui oikein hyvin ja Goofy tuli joko kutsusta luokse tai pysähtyi odottamaan, että otan sen kiinni. Harjoittelua jatketaan.

Hoitotoimet menevät ihan rutiinilla jo ja autoonkin Goofy hyppää enimmäkseen ihan itse. Ruoka-aika on päivän parhaita hetkiä, silloin Goofy lipoo nenäänsä korvat hörössä ja innostuu hieman hyppelemään ja joskus ruuan jälkeen tulee hellästi tökkäämään kuonolla kiitokseksi. Toinen riemunaihe on puruluut; koiran koko olemus muuttuu pikkulapsimaisen innostuneeksi, ”Omg, sain ihan oman luun!” ja luu pitää äkkiä kantaa pedille järsittäväksi. Rapsuttelu ja silittely on tietysti myös aivan ihanaa, niihin Goofy ei ikinä kyllästy ja toisinaan se lipoo hellästi rapsuttajan käsiä.

Goofy on todella fiksu poika ja nopea oppimaan ja paljon se on katsonut mallia omista koiristani, että miten missäkin tilanteessa toimitaan. Ollaan myös harjoiteltu hieman temppuja, ja tosi nopeasti hoksasi, mitä siltä haluan. Toki nämä vaatii vielä käsieleitä avuksi, mutta aika hyvin sujuu jo istu, maahan ja paikka. Namietsintää on kokeiltu myös, ja senkin Goofy tajusi nopeasti kun katsoi toisilta mallia. Toisella kerralla se jo tiesi mitä tehdä, ja kävi suoraan hommiin. Mikäli Goofy sattuu olemaan kotihoidossa vielä lumien sulettua, aion kokeilla sen kanssa myös jälkeä.

Goofya voisi edelleen kuvata sanoilla uteliaan epävarma. Paljon on vielä sellaista, mikä jännittää tai säpsähdyttää, mutta monen asian kanssa reaktiot on huomattavasti vaimeampia kuin alussa. Kaikkiin vieraisiin ihmisiin, koiriin ja asioihin suhtautuu edellen varauksella ja mielummin katselee uusia juttuja ensin hieman etäämmältä. Pahin säikähdyksen aihe on ollut takaa tuleva asia ja pahin niistä on olleet autot. Ensimmäisen päivän puskaanrynnimisestä niin pitkälle kuin hihna antoi myöden, ollaan kuitenkin päästy hieman epävarmaan taaksepäinvilkuiluun, eli kehitystä on tapahtunut tässäkin. Vieraita ihmisiäkään Goofy ei mielellään laske selkänsä taakse vaan haluaa nähdä, mitä tapahtuu. Luultavasti sen kimppuun on käyty takaapäin, ehkä useitakin kertoja, mutta siedätyshoito auttaa varmasti tähänkin asiaan.

Vaikka Goofy onkin varautunut vieraita koiria kohtaan aiempien ikävien kokemusten takia, mielestäni uudessa kodissa olisi hyvä olla rauhallinen koirakaveri. Ei kuitenkaan isoon laumaan eikä dominoivan koiran kaveriksi, koska Goofy on hyvin nöyrä eikä osaa kovin hyvin pitää puoliaan. Kaikesta epävarmuudestaan huolimatta Goofy on ollut todella helppo koira. Hurjan hyvin se on myös tajunnut, mitkä ovat koirien leluja ja mitkä ihmisten tavaroita, eikä ole tehnyt mitään tuhoja. Leishmanialääkekin menee kätevästi ruuan seassa, joten mitään pillerinantoshowta ei tarvitse tämän koiran kanssa käydä.

Goofy on kiltti, herkkä ja hellä poika. Epävarma kyllä, mutta hyvin utelias. Miellyttämishaluinen ja nopea oppimaan, tahtoo tehdä oikein. Ja on aina vastassa makuuhuoneen ovella aamuisin ja eteisessä kun tulen kotiin, hännäntöpö iloisesti heiluen.

Ennen kuin täytät kotiselvityslomakkeen, lue ensin ohjeistuksemme huolellisesti läpi. Täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake, minkä jälkeen voit olla koiravaraajaan yhteydessä puhelimitse.

Kyselyt Tiina Salumäki