Ivana

Kodin saaneet - Adult - Narttu
Adoptoitu Pieni

Koti on löytynyt!

Ivana on syntynyt arviolta maaliskuussa 2009 ja korkeutta sillä on noin 40 cm. Tämä tyttö on kultainen, sydämellinen ja ihastuttava persoona, joka kaipaa rakkautta ja paikkaa, jossa nauttia elämästä.

Kotihoitajan kertomaa: Ivana, eli nykyisin Nana, on luonteeltaan iloinen ja utelias vaikkakin uusia ihmisiä ja koiria täytyy hetken katsella kauempaa. Kotona Nana on omien ihmisten ja koirakamujan kanssa jopa välillä riehakas. Ruoka maistuu ja yöt nukkuu vieressä peiton alla.

Muiden eläinten kanssa tullut hyvin toimeen. Kotihoitoperheessä on kaksi koiraa ja välillä myös kissa, jonka vieressä Nana tykkää ottaa torkut. Nana matkii aika paljon vanhempaa podenconarttua Liliä — niin hyvässä kuin pahassa (ruuan kerjääminen). Nana on muutenkin saanut paljon itseluottamusta, reipastunut kovasti ja on lenkillä utelias kohtaamaan muita koiria. Luottamuksen saaminen kesti tovin, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt uskomattoman hyvin.

Nana sopisi kerrostaloon asumaan ja se on kotona yksin tuhoamatta paikkoja. Nana tykkää aamuisin köllötellä yhtä pitkään kuin omistajakin, mikä on viikonloppuisin melko mukavaa. Hoitotoimenpiteet se antaa tehdä hyvin. Nana on todella helppo ja kiltti pieni koira. Nanan pusut ovat parasta. Nanan luksoituneet polvet on leikattu Suomessa ja polvet ovat jo parantuneet mainiosti. Nana kävelee ja juoksee kuin nuori tyttö konsanaan ja olisi täysin valmis omaan loppuelämän kotiin.