Lolita

Kodin saaneet - Adult - Narttu
Adoptoitu Pieni

Lolita, eli tutummin Loli on n.4vuotias narttu joka on asunut pentutehtaassa koko ikänsä pennutettavana. Loli lensi jo useampi kuukausi takaperin Suomeen kotihoitoon, mutta sille ei ole voitu etsiä kotia, koska sen piti ensin harjoitella kotikoiran elämän alkuun.

Nyt Loli on energinen ja iloinen tyttö, jonka kanssa täytyy kuitenkin ottaa menneisyys huomioon. Uuden kodin täytyy huomioida, että se on varmasti aluksi  hyvinkin arka uusien ihmisten seurassa. Kotihoidossa Lolilla meni noin kuukausi, kunnes se alkoi itsenäisesti tulla esimerkiksi viereen sohvalle, mutta nykyään tykkää makoilla jaloissa ja olla rapsuteltavana. Lolin kynsien leikkaaminen ja peseminen sujuu tutun ihmisen kanssa ongelmitta. Loli tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa, ja sillä täytyy olla reipas koirakaveri, sillä se on aina tottunut elämään laumassa.

Lolin kanssa on kaikki opeteltu alusta. Nyt Loli osaa jo kulkea ulkona hihnassa ja onkin reipas lenkkeilijä. Loli tarvitsee kodin, jossa on kärsivällisyyttä opettaa sitä lisää ja joka ymmärtää millaisissa olosuhteissa se on entisen elämänsä viettänyt ja sen tulevassa kodissa tulee olla reipas koirakaveri. Lolilla on  todella hyvä luonne, joten siitä kehittyy viellä todella mahtava persoona kun rohkeutta ja luottoa ihmisiin tulee hiukan lisää.

Loli on n.30 cm korkea ja painaa n.5 kiloa.