Nico

Kodin saaneet - Young - Uros
Adoptoitu Keskikokoinen

Nico on Espanjassa kotihoidossa ja etsii uutta kotia, koska omistaja ei voi sitä enää pitää. Nico asuu tällä hetkellä kotihoitajan luona useamman koiran laumassa ja tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Nico on ystävällinen ja mukava nuori uroskoira. Se on arviolta n.1,5 v. ikäinen. Nico ei sovellu kissakotiin.

Kotihoitajan kertomaa:

Nico on nyt ollut Suomessa noin viikon verran kotihoidossa ja todettu mahtavaksi tyypiksi. Nico pitää kovasti lapsista ja isompia lapsia sen tulevassa perheessä toivotaankin olevan. Nico pitää myös toisista koirista, mutta sopii ihan yhtä hyvin ainoaksi koiraksi. Nico on aktiivinen iloinen koira, joka tykkää leikkiä toisten koirien sekä ihmisten kanssa. Täydellinen perhekoira. Toki siitä löytyy viellä nuoren teinin ilkikurisuutta ja se saattaa lällätellä sinulle, että ota kiinni mandariini, kun ei halua lähteä esim. koirapuistosta kotiin. Nico on täysin sisäsiisti, eikä ole tehnyt pahoja kotona, mutta tilaisuus toki tekee varkaan eli pöydälle jätetyt herkut varmasti katoavat parempiin suihin. Nico kulkee nätisti vetämättä hihnassa ja osaa matkustaa autossa. Nico on erittäin oppivainen ja äärimmäisen fiksu. Se osaa avata kahvasta vääntämällä ovet kumpaankin suuntaan ja oppii myös sille opetettuja asioita nopeaan tahtiin. Kaiken kaikkiaan Nico on kaunis, oppivainen, tasapainoinen, rohkea, kiltti perhekoira , joka tarvitsee vai peruskoulutusta . esim. luokse tulossa. Nico on valmis muuttamaan omaan perheeseen.

Lue ensin ohjeistuksemme huolellisesti läpi ja täytä vasta sen jälkeen kotiselvityslomake. Tämän jälkeen voit olla koiravaraajaan yhteydessä puhelimitse.